”Jotta kukaan ei jäisi syrjään”

 - ”Kaveria ei jätetä !”

Näillä teemoilla terveisiä tämän vuoden THL:n Kouluterveyspäiviltä  18.-19.9.  ja Vanhalta Innostu oppimaan  -päivältä 19.9.

Aikamoinen pläjäys asiaa pariin päivään mahtuikin. Vieläkin ajatukset sinkoilevat suuntaan jos toiseen.             Esille tuli sekä tutkimustietoa että näkökulmia niin nuorilta kuin nuorten kanssa työskenteleviltä.

Kuka on syrjäytynyt tai kuka kokee olevansa syrjäytynyt ? Onko siinä  kyse  lapsen/nuoren elinolosuhteista tai elämäntilanteista vai laajemmin yhteiskunnan olosuhteista.  Kenen tehtävänä on ottaa koppi  tai pistää palaset paikoilleen. Asiassa  kun on monta liikkuvaa palasta. Ei ole yhtä tekijää, jolla voitaisiin ennustaa syrjäytymistä eikä ole yhtä syrjäytyneiden ryhmää vaan joukko ulkopuolelle jääneitä yksilöitä. Kaikki koulunsa keskeyttäneet  eivät ole koulupudokkaita vaan löytävät paikkansa jostain muualta. Sosioekonominen perimä  ei siirry geeneissä eikä köyhyyskään ole syy vaan seuraus jostakin.

Pysy nyt tässä kärryillä. Putositko?

Lue Kouluterveyspäivillä olleiden esitysten ja luentojen tiivistelmäkirja.  Se löytyy osoitteesta
                                                                  www.thl.fi/kasvunkumppanit     

                   

Niin ja siitä syrjäytymisen ehkäisystä, puuttumisesta, josta   Pirkko Lahti käytti osuvasti termiä ”varhainen välittäminen”.  Ehkä tässä pileekin sama ilmiö kuin kiivaassa keskustelussa Niinistön kampanjan puolesta ja vastaan. Eli millä termillä puhutaan ja mistä näkövinkkelistä asiaa katsellaan.

Varmaa on se, että me tarvitsemme sekä yhteiskuntana että sen jäseninä TAHTOA, ASENNETTA  JA TOIMINTAA.  Meidän jokaisen on välitettävä ja tehtävä maalaisjärjellä arjen pieniä aikuisten tekoja.                    ( Ja  Hs  13.9 kirjoitukseen kommentoiden, se ei ole näennäistä yhteisöllisyyttä.  Ei yksilöityä vastuuta  vanhempina vaan myös valmentajina, kerhon vetäjinä, soitonopettajina, naapurin täteinä/setinä…). Kaikki voivat antaa lapsille ja nuorille riittävästi hyviä kohtaamisia ja kysyä aidosti ” Mitä sulle kuuluu”?

Puuttumiseen ja ennustettavissa oleviin ongelmiin on yhteiskunnan vastattava matalan kynnyksen peruspalveluilla. Tuettava vanhemmuutta neuvolaverkoston kautta, annettava kouluille riittävät resurssit jotta aikaa riittää oppilaiden kohtaamiseen, panostettava oppilashuoltoon ja kun nyt puhutaan ehkäisevästä toiminnasta  niin oppilaanohjaukseen ja KOULUTERVEYDENHOITOON on palkattava  riittävästi henkilökuntaa. Nyt hoituvat vain pakolliset määräaikaistarkastukset.

Me hiukka vanhempi sukupolvi varmaan muistamme kuinka terppari  laastaroidessaan tuskin näkyvän haavan sormessa tyrehdytti samalla isomman vuodon sydämessä.

Kannattaisiko tänä päivänä tehdä tilaus yhteiskunnalle palauttaa kodinhoitajat (kotiapu) jakamaan perheiden  arjen vastuuta ohjaten ja tukien.

Ainakin VAMOKSEN nuorten parissa tekemä työ on osoittautunut tehokkaaksi. Se tarjoaa palvelujärjestelmän ulkopuolella oleville nuorille pitkäkestoista tukea ja konkreettista ohjausta kulkemalla rinnalla niin pitkään kunnes on varmaa että nuori selviytyy itsenäisesti.

Ja lopuksi

Surullisena kuuntelin kun Maarit Tastula alusti paneelia kertomalle pienestä 9 –vuotiaasta pojasta jolla oli jo lyhyen elämän aikana tehty yli 60 erilaista tukitoimea ja lausuntoa. Miten siinä nyt niin kävi?

Onko ongelmat on pilkottu asiakkuuksiin , jossa pirstaleinen koneisto hoitaa kukin oman leiviskänsä ja ojentaa sen sitten seuraavalle.  Ja entä jos virastossa nuori asiakas kokee olevansa yhtä kuin vuoronumero.

Olisiko siinä sitten  yksi syy miksi apu ja tarve eivät kohtaa?

Koulun ja lähiympäristön huomattavasta  merkityksestä toisella kertaa. ..

                                                                                           - Saa äänestää.

 Ps. Olisi mukava jutella asiasta lisää. Katso missä liikun ja tule tapaamaan!